top of page

Savonlinnan Orkesteri

Savonlinnan Orkesteri on Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesteri. Savonlinnan Orkesterilla, entisellä Savonlinnan Soitannollisella Seuralla, on pitkät perinteet Savonlinnan musiikkielämässä. Muutamia lyhyitä kausia lukuun ottamatta orkesteri on toiminut vuodesta 1915. Tällä hetkellä orkesterin runkona on vuonna 1993 perustettu ammattijousikvartetti, Savonlinna-kvartetti, jonka jäsenet konserttityönsä ohessa opettavat Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa.

Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry. (1915-1975 Savonlinnan Soitannollinen Seura ry.) ylläpitää Savonlinna-kvartettia ja toimii Savonlinnan Orkesterin konserttien tuottajana. Savonlinna-kvartetti ja sen ympärille muodostettavat kokoonpanot aina sinfoniaorkesteriin saakka konsertoivat tilausesiintymisineen n. 40-50 kertaa vuodessa. Orkesteriyhdistyksen järjestämissä orkesterikonserteissa soittaa kvartetin lisäksi musiikki- ja tanssiopiston opettajia, alueen muita ammattimuusikkoja, musiikkiopinnoissaan edistyneimpiä oppilaita sekä Savonlinnan Soitannollisen Seuran harrastajasoittajia. 

Savonlinnan Orkesteriyhdistys on perinteisesti harjoittanut säännöllistä yhteistyötä paikkakunnan lukuisten kuorojen ja muiden musiikkitoimintaa harjoittavien laitosten ja yhteisöjen kanssa. Konserttikumppaneita ovat olleet mm. Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto, Savonlinna-kuoro, naiskuoro Bel Canto, Iloinen lapsikuoro ja nuorisokuoro Juventus, Savonlinnan Taidelukio, Savonlinna Big Band ja Savonlinnan Teatteri.

bottom of page